SIJAISSYNNYTYS ON OSA IHMISKAUPPAA
09.06.2024
Yle-uutisissa on artikkeli sijaissynnytyksestä. Jotta aiheesta ei saa liian auvoisaa kuvaa, niin tässä muutamia faktoja:
❗Sijaissynnytykseen liittyy naisten objektisointi, vastasyntyneiden kaupallistaminen, ihmiskauppa sekä hyväksikäytetyn naisen ja lapsen ihmisarvon loukkaaminen.
❗Euroopan unioni on toistuvasti tuominnut sijaissynnytyksen. Useimmat Euroopan maat, jotka ovat tietoisia tästä EU:n peruskirjaan kirjattujen perusihmisoikeuksien loukkauksista, ovat kieltäneet tämän käytännön alueellaan. Rajat ylittävän sijaissynnytyksen kehittyminen horjuttaa kuitenkin järjestelmällisesti näitä säännöksiä.
❗Sijaissynnytys ei ainoastaan tuhoa suoraan ihmisarvoa, vaan se täyttää kaikki ihmiskaupan luokittelukriteerit. Naisten niin sanottu "suostumus" perustuu usein manipulointiin, petokseen tai painostukseen heidän sosiaalisen ja taloudellisen haavoittuvuutensa vuoksi.
Ruotsissa toimii yritys nimeltä @nordicsurrogacy, jonka toiminta pyörii laillisuuden rajoilla, sillä Pohjoismaissa sijaissynnytys on kielletty. Yritys kiertää lakeja palkkaamiensa juristien ohjauksessa. Nordic Surrogacyn sijaissynnyttäjät asuvat joko USA:ssa, Kolumbiassa tai Georgiassa.
💰USA:ssa vauva maksaa vähintään 151 950 dollaria. Yhdysvaltain sijaissynnytysohjelma sopii heteroseksuaaleille, samaa sukupuolta oleville, pariskunnille ja naimattomille.
💰Sijaissynnytys Kolumbiassa maksaa 66 500 dollaria taatusta raskaudesta ja synnytyksestä (niin sanottu elävänä syntymä). Kolumbian sijaissynnytysohjelma sopii kaikille, ja se on ainutlaatuinen vaihtoehto homo- ja naimattomille pareille, jotka etsivät halvempaa prosessia.
💰Sijaissynnytys Georgiassa maksaa vähintään 52 000 dollaria. Sijaissynnytysohjelmat Georgiassa ovat vaihtoehto heteroseksuaalisille pareille, jotka ovat olleet naimisissa vuoden tai naimattomille pareille, jotka ovat olleet rekisteröityinä samaan osoitteeseen vähintään vuoden. Georgiassa ei vaadita dokumentoitua lääketieteellistä syytä tahattomaan lapsettomuuteen.
Otin Nordic Surrogacyyn yhteyttä, koska halusin nähdä, tarjotaanko minulle mahdollisuutta ostaa lapsi, vaikka sijaissynnytys on kielletty Suomessa. Kysyin sähköpostitse: Minkä suuruinen on rahallinen palkkio kolumbialaiselle sijaissynnyttäjälle. Kysyin myös, mitä tapahtuu alkioille, joiden kromosomien määrä on riski 21/13/18 -trisomialle.
Vastaus: "Sijaissynnyttäjälle maksettava palkkio on noin 1/3 prosessin hinnasta.
Alkiot tutkitaan tarkkaan. Alkioita joista havaitaan kromosomipoikkeavuuksia ei käytetä.
Haluaisitko sopia kanssani palaverin, jossa voisimme keskustella prosessista enemmän?"
⬇️
Eli näin helppoa on ostaa lapsi, jos vain on varaa siihen. Lisäksi taataan, että alkio on paras mahdollinen, ilman vaaraa esimerkiksi Down-lapseen. Eugeniikka huolehtii huonoimpina pidettyjen lisääntymisen rajoittamisesta tai kokonaan estämisestä.
Mikä pahinta, pedofiilit ovat löytäneet helpon keinon saalistaa lapsia. Toisin kuin adoptiossa, sijaissynnytyksessä taustoja ei tutkita. Käynnissä on lukuisia oikeudenkäyntejä, joissa mies/miespari on hyödyntänyt sijaissynnytystä voidakseen seksuaalisesti hyväksikäyttää syntyvää lasta. Usein lapsi joutuu jo vastasyntyneenä isomman pedofiiliringin hyväksikäyttämäksi.
Nukkuukohan Nordic Surrogacyn henkilökunta yönsä levollisesti tietäessään mahdollistavansa naisten ja lasten hyväksikäytön.
Palautetta voi käydä antamassa osoitteessa:
Nordic Surrogacy
YLE artikkeli sijaissynnytyksestä